TIETURVA 2-KURSSI JA KERTAUSKURSSI

Tieturva 2 -kurssi on tarkoitettu tiellä, kadulla tai muulla liikennealueella liikenne- ja työturvallisuudesta huolehtiville ja niistä vastuussa oleville henkilöille. Kurssin tavoitteena on antaa valmiudet:

tieturvakortti
  • Tiellä tehtävien töiden riskien tuntemiseen ja niihin varautumiseen.
  • Turvallisuusasioiden huomioimiseen suunnittelussa ja toteuttamisessa.
  • Lakisääteisten suunnitelmien tuntemiseen ja laatimiseen.
  • Lakisääteisten tarkastusten tuntemiseen.
  • Yhdenmukaiseen käyttäytymiseen tiellä tehtävässä työssä.
  • Perehdyttämisvelvoitteiden tuntemiseen.
  • Rakennuskohteen eri osapuolten vastuiden tuntemiseen.

Liikennevirasto vaatii Tieturva 2 -koulutusta:

  • Tiellä tehtävässä työssä päätoteuttajan työ- ja liikenneturvallisuudesta vastaavalta henkilöltä.
  • Tienpitoon liittyvässä työssä työnjohto-, valvonta- ja liikenteen järjestelyjen suunnittelutehtävässä työskentelevältä.
  • Liikenneviraston tiemestareilta ja tietarkastajilta.
  • Urakka-asiakirjojen valmistelijoilta.

   Tieturva 2- kurssi

Kaksipäiväisen kurssin ja siihen kuuluvan tutkinnon suorittaminen oikeuttaa saamaan henkilökohtaisen Tieturva 2 -kortin. Edellytyksenä Tieturva 2 -kurssille pääsemiselle on voimassa oleva Tieturva 1 -pätevyys. Voit tulostaa Tieturva 2 -oppikirjan ao. linkistä. Pätevyys ja kortti ovat voimassa 5 vuotta.

   Tieturva 2- kertauskurssi

Tieturva 2 -pätevyyden voi uusia 1-päiväisellä kertauskurssilla. Tieturva 2-pätevyyden uusijoiden on etukäteen kerrattava Tieturva 1 -peruskurssin uusimman oppikirjan tietoja. Kurssille tulijan on myös tutustuttava oppilaan aineistoon ennen kurssia. Voit tulostaa Tieturva 2 -oppikirjan ao. linkistä. Kertauskurssille on hakeuduttava Tieturvakortissa ilmoitetun viimeisen voimassaolokuukauden kuluessa tai viimeistään silloin kun pätevyys on vanhentunut korkeintaan 3 kk. Pätevyys ja kortti ovat voimassa 5 vuotta.

Tieturva 2- kurssien sisältö:

Kurssipaikka: • ABC Vuosaaren Satama, 2 krs kokoustila, Rahtarinkatu 2, 00980 Helsinki, katso kartta (tai vaihtoehtoinen paikka ks. ao.)
Kurssimateriaali: • Tieturva 2 –kurssin oppikirja (pdf-tiedosto)
Kurssien ohjelma:

Tieturva 2: Kesto 2 päivää, 1 päivä klo 8.30-17.00, 2 päivä klo 8.00-15.00. Tieturva 2- koulutuspäivän ohjelma (pdf-tiedosto)

Tieturva 2 kertaus: Kesto 1 päivä  klo 8.00-16.30.

Ateriat: • Aamu- ja iltapäiväkahvit, sekä lounas
Kurssien hinta:

Tieturva 2:                280,00 € (+alv 23%)

Tieturva 2 kertaus:  150,00 € (+alv 23%)

Tieturva 2-kursseja järjestetään seuraavasti:

  • 15-16.5.2012 koulutuspaikka: ABC Vuosaaren Satama, 2 krs kokoustila, Helsinki

Tieturva 2-kertauskursseja järjestetään seuraavasti:

  • 14.5.2012 koulutuspaikka: ABC Ilola, Koivukylänväylä 66, kokoustila, Vantaa

 

Kurssille voit ilmoittautua sähköpostitse Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .

Lisätietoja antaa Unto Suksi GSM 045-1320443, sähköposti Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. .